<Tämän jutun kirjoitin Lohjan seurakunnan lehteen Lohkareeseen, mutta kirjoitin liian pitkästi. Tässä lyhentämätön juttu>
Viime jääkaudella Lohjankin päällä oli 2-3 km paksu jäätikkö. Sen alla tai päällä ei elänyt ketään eikä mitään. Siksi on selvää, että Lohjalle on jääkauden jälkeen muutettu jostain muualta, kuten koko Suomeen. Mutta mistä?
Viime jääkauden (Veiksel-jääkausi) ollessa laajimmillaan koko Pohjois-Eurooppa oli jään peitossa Puolaa ja Britanniaa myöten. Lisäksi Alppien ympärillä oli suuri jäätikkö. Jääkausi oli alkanut noin 116 000 vuotta sitten ja mannerjäätikön laajetessa olivat kaikki ihmiset ja maaeläimet siirtyneet jään tieltä etelään. Jäätiköitä ympäröivät lisäksi tuhansien kilometrien levyiset routaiset jäätikköarot. Kaikki eurooppalaiset elivät kolmessa refugiossa: Franko-Kantabria (Ranskan eteläosa ja Espanjan pohjoisosa), Italian kannas ja Kreikan-Balkanin seutu.
Eri kulttuureiden maakerroksia Barcelonan läheltä. Alin kerros on Magdalenen kulttuurista, jossa lohjalaistenkin esiäitejä eli viime jääkauden lopulla. Kuva: Matti Pirhonen.
Jäätikön pienentyessä alkoivat sekä eläimet että ihmiset levittäytyä näiltä alueilta pohjoiseen, jään vapauttamille alueille. Ihmiset kulkivat riistan perässä, erityisesti peurojen. Suomalaisten geeneistä näkyy edelleen, että suomalaisten esiäidit elivät jääkaudella Etelä-Euroopassa. Tämän kertoo geneettinen äitilinja, joka on jokaisella ihmisellä solujen mitokondrioiden DNA:ssa: haploryhmät H, U5, W, V ja J. Franko-Kantabriasta ja Kreikan-Balkanin alueelta on tultu jotain kautta vähän kerrallaan Suomeen. Italian refugiosta taas ei päässyt Alppien jäätikön vuoksi pohjoiseen.
Jääkauden jälkeen jäätikön sulamisvedet synnyttivät Baltian jääjärven, joka oli olemassa noin 18 000 – 11 600 vuotta sitten. Sen pinta oli noin 150 metriä nykyistä merenpintaa korkeammalla. Jääkauden synnyttämät Salpausselätkin olivat Lohjalla merenpohjaa. Kun Baltian jääjärvelle puhkesi lasku-uoma Keski-Ruotsin kautta Pohjanmereen, veden pinta laski noin 25 metriä ja syntyi Yoldiameri. Myöhemmin Lohjanjärvi oli osa Ancylusjärveä ja Litorinameren lahti, kunnes kuroutui järveksi noin 6500 vuotta sitten. Lohjalla ensimmäisinä näkyivät Virkkalan Kukkumäki ja moreenikukkula Neitsytlinna, jotka olivat luotoja, ja Perttilässä noin 400 metriä pitkä pätkä Salpausselkää. Ilmeisesti ainoa selvästi Lohjanjärven kuroutumista edeltävältä ajalta oleva asuinpaikka Lohjalla on ollut Kukkumäellä. Ovatko Kukkumäen asukkaat saapuneet jonkinlaisella veneellä tai kanootilla, ei ole tiedossa.
Muinaisrantaa Perttilässä. Yoldiameren rantakivikko. Kuva: MP
Salpausselät olivat syntyneet siten, että jään reunan siirtyminen oli pysähtynyt pidemmäksi aikaa ja jäätikköjoet tuoneet mukanaan hiekkaa ja kiviä. Salpausselät ovat siis jäätikköjokien deltaa. Ensimmäinen salpausselkä (Hangosta Lohjan kautta Hyvinkäälle ja sieltä Itä-Suomeen) syntyi 12 250 —12 050 vuotta sitten ja Toinen salpausselkä (Raaseporin Bromarvista Karjalohjan, Sammatin ja Saukkolan kautta Hämeeseen ja Savoon) 11 790 -11 590 vuotta sitten.
Muinaisen Ancylusjärven ranta Ojamolla. Kuva: MP
Paleoliittisella kivikaudella jäätikkö ja sen sulamisvedet estivät ihmisen elämisen Suomen alueella. Siksi asutusta tuli Lohjallekin vasta mesoliittisella kaudella.
Kivikautiset löydöt kertovat muinaisista asukkaista
Ensimmäiset ihmiset Etelä-Suomessa lienevät tulleen Baltiasta, jossa vaikutti Kundan kulttuuri, tai Karjalan kannaksen yli Venäjältä. Kundan kulttuuri ulottui Keski-Suomesta Valko-Venäjälle noin 11 000 – 7 000 vuotta sitten. Suomenlahden pohjoispuolella se kehittyi Suomusjärven kulttuuriksi.
Arkeologiassa käsite kulttuuri tarkoittaa löytöjen kokonaisuuden avulla määriteltyä väestöä. Suomusjärvi on kulttuurin nimessä siksi, että aluksi eniten löytöjä tehtiin Suomusjärven pelloilta. Löytöjä on myöhemmin tehty ympäri maata, Lappia myöten.
Suomusjärven kulttuurin tunnusomaisin esine on kivinen pallonuija, joka oli tehokas väline hylkeenmetsästyksessä. Savea ei vielä osattu polttaa astioiksi.
Lohjalta ei ole löydetty Suomusjärven kulttuuriin liittyvää asuinpaikkaa, mutta hajalöytöjä on tehty. Niistä tiedämme, että Lohjalla on ollut ihmisiä ajanjaksolla 10 000 vuotta sitten tai vähän sen jälkeen. Vähintäänkin ohikulkijoita.
Arkeologisia löytöjä tehdään sattumalta mistä sattuu, ja varsinaiset arkeologiset kaivaukset suunnataan tällaisten löytöjen mukaan. Ennen suuria rakennusprojekteja tehdään usein pelastuskaivauksia, kuten Hossanmäellä vuonna 2004 ennen moottoritien rakentamista. Ja mitä löytyi: nuotiopaikkoja, luita, kivikautisia kvartsisia työkaluja ja nuolenkärkiä sekä muita kvartsi-iskoksia kvartsisuonen läheisyydessä. Hossanmäellä on ollut tilapäinen leiripaikka Litorinameren rannassa.
Tämä kivikautinen saviastian reunapala on löydetty Lohjalta. Kuva: Ilari Järvinen /Museovirasto.
Noin 7200-4400 vuotta sitten Suomessa vaikutti kampakeraaminen kulttuuri, joka tunnetaan saviastioiden kampamaisesta kuvioinnista. Lohjalla kampakeraamisen kauden ruukunsirpaleita ja muita esineitä on löydetty Kutsilan Kittiskoskelta, Vaanilasta, Vohloisista, Kirkniemestä, Karstulta, Jalassaaresta, Pensaaresta ja Retlahdesta.
Kampakeraamisen kauden jälkeen saviastiat alettiin koristella nuoralla painelemalla ja käyttää vasarakirveitä, joiden hamarapuoli on vasaramainen. Tätä aikakautta kutsutaan löytöjen perusteella nuorakeraamiseksi kulttuuriksi ja vasarakirveskulttuuriksi. Tämänkin aikakauden saviastioiden palasia on löydetty Kutsilan Kittiskoskelta sekä lisäksi Paksalosta. Nuorakeraamista aikaa elettiin Suomessa noin 4800-4300 vuotta sitten.
Lohjalta löydetty vasarakirveen terä vasarakirveskulttuurin eli nuorakeraamisen kulttuurin ajalta. Kuva: Sakari Kiuru /Museovirasto.
Kampakeraamisten ihmisten kielestä ei tiedetä mitään, mutta nuorakeraamikot puhuivat luultavimmin indoeurooppalaista kieltä, ruotsin ja saksan sukukieltä. Heidän tulonsa Suomeen ja Lohjalle oli osa suurempaa liikehdintää Ukrainan ja Etelä-Venäjän aroilta kaikkiin muihin suuntiin paitsi etelään. Lännempänä olivat nuorakeraamikot ja idempänä jamnat, joiden perillisiä ja kielisukulaisia on nykyäänkin suurin osa eurooppalaisista. Jamnat olivat paimentolaisia, jotka levittäytyivät kesyttämänsä hevosen avulla ympäri Eurooppaa. Lisäksi heillä oli ensimmäisinä Euroopassa käytössään pyörä. Vankkureita ja hevosten luurankoja on löydetty monista jamnojen haudoista. Nuorakeraamikot ja jamnat olivat 75-prosenttisesti samaa väkeä.
Nuorakeraaminen kulttuuri vaikutti lännempänä ja jamnakulttuuri idempänä. Kuitenkin niiden ihmiset olivat 75% samanlaisia. Kuva: Wikipedia.
Ensimmäinen kieli, jota tiedämme lohjalla puhutun, oli nuorakeraamikkojen germaanissukuinen kieli, ruotsin kielen edeltäjä. Aiemmista kielistä tai niiden puhujista ei yksinkertaisesti ole kellään minkäänlaista tietoa. Nuorakeraamikkojen paikannimiä on säilynyt: jopa neljäsosan Suomen suurimpien järvien nimistä arvellaan periytyvän nuorakeraamikoilta asti. Tällaisia ovat Päijänne ja Saimaa. Myös paikannimen Imatra arvellaan tulevan nuorakeraamikoilta asti.
Suomalaisten esi-isät tulivat Suomenlahden yli
Ensimmäisenä uralilaisten kielten aaltona saapui nykyisen Suomen alueelle saame noin 2700 vuotta sitten tai jo 4000 vuotta sitten. Saamelaisten tulon ajankohtaa ei tiedetä edes suunnilleen. Kuitenkin näyttää siltä, että he saapuivat tänne nuorakeraamikkojen jälkeen. Saamelaisten paikannimiä on säilynyt, kuten Ilomantsi, Moksi Vihdissä ja Korpilahdella tai Nuuksio Espoossa. Lohjan paikannimistä saamelaistaustaisina on pidetty ainakin Outamoa ja Lylyistä.
Timo Eränkö kirjoittaa silti: “Arvelen kuitenkin, että Lohjan Outamo-nimessä voi olla lähtökohtana vanha skandinaavis-germaanimen henkilönnimistö, jonka samalla tietysti voi sanoa olevan itämerensuomalainen.” Lylyisen hän selittää: “Se voi olla vanha uskomuksiin palautuva nimi tai sitten omistuksiin tai eränautintaan liittyvä, henkilönimialkuinen paikannimi.” Mutta kautta linjan Eränkö näkee Lohjan paikannimissä pääosin germaanista vaikutetta ja hyvin vähän saamelaista. Kuitenkin saamelaisia eli koko nykyisen Suomen alueella, joten voi arvella, että moni paikannimi on nimenomaan saamelaisilta tullut. Varsinkin, kun suurin osa saamenkielisistä sulautui myöhemmin itämerensuomea puhuviin.
Noin 2500 vuotta sitten Suomenlahden yli tuli Baltiasta lisää uralilaista kieltä puhuvia, kielenä itämerensuomi. Siitä ovat kehittyneet suomen, viron (eesti), vepsän, inkerin ja karjalan kielet. Tulijat saapuivat ensimmäisinä Varsinais-Suomeen ja levittäytyivät sieltä muiden muassa Lohjalle.
Nykysuomalaisten geeneistä näkyy, että nämä tulijat olivat pääasiassa miespuolisia. Suomalaisten geneettisistä isälinjoista 58% kuuluu ryhmään N1c, joka on tullut tänne Siperiasta, mutta Baltian kautta. Siis tulijat ovat levittäneet geenejään tehokkaasti. Geneettisissä äitilinjoissa taas ei ole tapahtunut tällaista muutosta.
Itämerensuomalaisilla oli käytössään uusi metalli: rauta. Hiilisaosteisesta raudasta eli teräksestä pystyi tekemään kestävämpiä miekkoja, terävämpiä kirveitä ja parempia aurankärkiä kuin aiemmasta pronssista. Vaikka tulijoita lienee ollut vain kymmeniä miehiä, he ovat voineet kirjaimellisesti valloittaa naiset ja saada lapsia heidän kanssaan. Tuohon aikaan on monikin miespuolinen kanta-asukas voinut sanoa: “Ne tuli ja vei meidän naiset”.
Kielellisestä kulkusuunnasta Varsinais-Suomesta Lohjalle kertoo se, että Lohjan murre on varsinaissuomalainen murre. Sen sijaan Vihdin Nurmijärven vastaisella puoliskolla puhutaan selkeästi hämäläismurretta.
– Rautakauden ja historiallisen ajan taitteessa 1100-1300-luvulla asutusta tuli Hämeestä Vihdin ja Pusulan alueelle, mutta etelämpi suomalainen asutus sai samanaikaisesti muuttajia Varsinais-Suomesta ja ruotsalaisväestö asutti rannikkoa, kertoo Lohjan historiaan perehtynyt historoitsija ja Lohjan opas Torsti Salonen.
Jälleen germaanisen kielen puhujia Suomeen
Ruotsin Sveanmaalla oleva Birka (30 km Tukholmasta länteen) oli ensimmäisen vuosituhannen jKr. loppupuoliskolla yksi koko Euroopan merkittävimmistä kauppapaikoista. Se “säteili” Varsinais-Suomeen niin, että ruotsinkielisiä muutti meren yli. Muuttamista on tapahtunut myös toiseen suuntaan.
Birkassa ja sen ympäristössä Roslagenissa oli väestönkasvua ja lopulta kaikille ei riittänyt maata, mitä viljellä. 700-1000-luvuilla ratkaisu oli lähteminen viikinkiretkille, jokia pitkin aina Konstantinopoliin asti. Svealaisten käännyttyä kristityiksi ryöstely ei enää sopinut. Ratkaisu löytyi Nylandista, jossa oli vähemmän asukkaita. Siksipä Uudellemaalle muutti paljon siirtolaisia Sveanmaalta toisen vuosituhannen jKr. alkupuolella. Heidän jälkeläisiään on suurin osa nykyisistä maakunnan ruotsinkielisistä.
Torsti Salonen on Lohjan historiaan perehtynyt historioitsija.
Toissa vuonna vietettiin Lohjan 700-vuotisjuhlaa. Tarkkaan ottaen 700 vuotta täytti vanhin kirjallinen maininta Lohjan seurakunnasta, vuodelta 1323. Luultavasti Lohjan katolinen seurakunta on kuitenkin perustettu jo 1200-luvulla. Suomessa ei ole säilynyt mitään kirjoituksia tuolta ajalta, mutta mahdollisesti Vatikaanin arkistoista löytyisi tarkkaa tietoa Lohjan seurakunnan synnystä. Tietoja on luultavasti ollut Tukholmassa, mutta Itämaata eli Suomea koskeva arkisto on tuhoutunut kuninkaanlinnan tulipalossa vuonna 1697. Turussa mahdollisesti olleet arkistot taas lienevät tuhoutuneet kaupungin valtauksissa.
Lohjalla suomenkielisten ja ruotsinkielisten raja on liikunut monta kertaa. Virkkalan suunnan kantakylä Tietaro on selvää suomea. Sittemmin se muotoutui ruotsalaiseen asuun Tötar. Se taas muuttui suomen Teutariksi. Samoin Virkkalan Kokkomäestä tuli ruotsinkielisillä Kuckubacken, joka on suomeksi muuttunut Kukkumäeksi. Yksittäisen kylän puhuma kieli on voinut vaihtua muutamassa sukupolvessa.
Lisäksi kieliä on voinut olla muitakin, germaanien tuomia. Timo Eränkö näkee monen lohjalaispaikan nimessä germaanisen taustan. Eräs tällainen on Ventelä, jonka Eränkö arvelee liittyvän vendeihin, jotka ovat muuttaneet tänne nykyisen Pohjois-Puolan alueelta.
Keskiajalla lohjalaiset pysyivät hyvin paljon paikoillaan, koska pääasiallinen elinkeino liittyi peltoihin, jotka eivät liiku. 1700-luvulla väki alkoi liikkua enemmän. Uudistilojen perustaminen alkoi estyä ja ylijäämäpojat muuttivat torppareiksi, ylijäämätytöt piioiksi ja onnekkaimmat tytöistä pääsivät torppien emänniksi. Suurtilojen kehittyminen aiheutti monenlaista väestönvaihtoa. Koettiin Isovihakin, joka vaikutti melkoisesti väestönvaihtoihin.
1800-luvun muuttoliike toi ainakin Vihtiin ja Nurmijärvelle asukkaita Uudenmaan ruotsinkielisiltä seuduilta.
Väestönmuutoksia 1900-luvulla
Evakoiden asuttaminen eri puolille Suomea muutti myös Lohjan väestöä.
– 1940-luvun karjalaisväestö Lohjalla on pääasiassa Viipurin maalaiskunnasta, mutta Talvisodan peruina jonkin verran myös Uudeltakirkolta, kertoo Salonen.
Lohjalle syntyi kaksi karjalaiskylää, Paloniemi ja Veijola.
– Kolmas Lohjan karjalaiskylä on Nummenkylä, joka tosin kuului Siuntioon 1950-luvun alkuun saakka.
Lohjalle on muuttanut runsaasti ihmisiä myös työpaikkojen perässä. Tytyrin kaivos ja Kalkkipetterin sementtitehdas työllistivät yhteensä tuhansia ihmisiä. Pohjois-Karjalasta ja Kainuusta muutti 1960-70-luvuilla Lohjalle ja erityisesti Virkkalaan paljon ihmisiä, jotka tulivat työn perässä. Toki ihmisiä muutti myös lähempää, kuten Varsinais-Suomesta.
Viimeisen kahden-kolmenkymmenen vuoden aikana Lohjalle on muuttanut paljon ihmisiä pääkaupunkiseudulta. Syy tähän on asuntojen hinnat: myymällä kerrostalokaksion Helsingissä on voinut ostaa omakotitalon Lohjalta. Lohjalaisten geenipooli on sekoittunut, kun tulijat PK-seudulta ovat ensin muuttaneet pääkaupunkiseudulle jostain muualta Suomesta ja osa myös ulkomailta.
Lohjan ja koko Suomen väestö on maahanmuuttojen seurausta
Sekä Suomeen yleensä että Lohjalle on tullut ihmisiä eri aikoina ja eri suunnista. Suomalaiset eivät ole tulleet tänne yhtenä joukkona Volgan mutkasta eivätkä yhtään mistään, eivätkä ole asuneet täällä aina. Lohjalle on tullut vuosituhansien aikana ihmisiä idästä, lännestä, etelästä ja pohjoisesta. Puhuttu kielikin on vaihtunut useampaan kertaan.
Nyt, kun äärioikeisto pitää melua maahanmuuttajista, on jokaisen lohjalaisen syytä hyväksyä, että kaikki lohjalaiset ovat joko maahanmuuttajien jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa tai maahanmuuttajia itsekin. Niinkuin muutkin suomalaiset.
Mistä Lohjan nimi tulee?
Timo Eränkö arvelee, että nimi Lohja palautuu germaaniseen sanaan tai henkilönnimeen. Tuo nimi voisi olla Loh, Loho, Lohio, Loch tai Lockard. Germaaninen sana loh tai loch merkitsee pyhää metsää, uhrilehtoa tai vesistöä (vrt. Loch Ness).
Eränkö ei pidä uskottavana selitystä, jonka mukaan paikannimi Lohja tulisi lohijoesta seuraavasti: lohijoki > lohio > lohia > lohja. Erängön mukaan tämän selityksen ongelma on, että lohijoki puuttuu. Mutta juuri sellainen on ollut Karjaanjoki, joka laskee Karkkilasta Hiidenveteen, joka laskee Väänteenjoen kautta Lohjanjärveen ja edelleen joki jatkuu Karjaan kautta Pohjanpitäjänlahteen, eli mereen. Joessa on ollut patoja 1600-luvulta lähtien estämässä lohen nousua. Nyt kuitenkin on rakennettu kalaportaita ja tavoitteena on, että lohi pääsisi taas nousemaan Lohjanjärveen. Lohjanjärven rannoilla kuivattu kapakala (lohi) on ollut keskiajalla vientituote, jota on laivattu Räävelin eli Tallinnan kautta Keski-Eurooppaan paastonaikana syötäväksi. Lohjanjärven alapuolinen Karjaanjoki on ollut lohijoki.
Kirjallisuutta ja linkkejä:
Timo Eränkö: Aurlahden arvoitus ja Virmoon kuningas. Lohjan paikannimet. Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät r.y. Lisiä Lohjan Pitäjänkertomukseen LXVIII. Hakapaino 2000.
https://www.researchgate.net/profile/Petro-Pesonen/publication/292138952_Esihistoriallinen_leiripaikka_Lohjan_Hossanmaella_-_kvartseja_ja_yllattavia_ajoituksia/links/56a9cb4608ae2df821653f35/Esihistoriallinen-leiripaikka-Lohjan-Hossanmaeellae-kvartseja-ja-yllaettaeviae-ajoituksia.pdf
https://extras.csc.fi/arctinet/kivikaus/index.html (yleistietoa kivikaudesta)
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/kieli/ennen-suomea-ja-saamea-suomen-alueella-puhuttiin-lukuisia-kadonneita-kielia-kielitieteilijat-ovat-loytaneet-niista-jaanteita
Valter Lang: Homo Fennicus. Itämerensuomalaisten etnohistoria. SKS 2020.
Haggrén, Halinen, Lavento, Raninen & Wessman: Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle. Gaudeamus 2015.
https://agricolaverkko.fi/review/itamerensuomalaisten-etnohistoriaa-lopullinen-totuus-juuristamme/
