Aloitin valokuvauksen äitini Agfa Instamatic-kameralla 1970-luvun lopussa. Vuonna 1980 sain syntymäpäivälahjaksi Canon AF35M -automaattikameran. Sillä kuvasin vuosia, erityisesti luokkaretkillä.
Halusin kuitenkin vaikuttaa kameran suljinaikaan, aukkoon ja tarkennukseen. Sitä varten ostin vuonna 1986 osto- ja myyntiliikkeestä täysin mekaanisen kameran Smena 8, neuvostoliittolaisen, hintaan 20 mk. Sitä ei ollut suunniteltu toimimaan ja pystyäkseni kuvaamaan sillä poistin filminsiirtomittarin ja rakensin siihen filmin takaisinkelauksen. Smenalla kuvasin pari vuotta ja opin valotusajat ja aukot, jotka laitoin kameraan filmipakettien ohjeiden mukaan. Kun suljin (keskussuljin) jämähti, purin ja korjasin kameran. Sitten Smena toimi muutaman filmillisen jälleen, kunnes kosahti kokonaan.
Ensimmäisen järjestelmäkamerani ostin vuonna 1989. Se oli Konica Autoreflex TC. 40 mm ja 150 mm objektiivit tulivat mukana, samoin Agfan salamavalo. Ostin 24 mm laajakulman. Vaihdoin rungon Autoreflex T4:ään ja ostin siihen Tamron 60-300 mm objektiivin, vaihdettavalla sovitteella.
Konicat vaihtuivat parin vuoden jälkeen Canoniin. Runkoja minulla oli AE-1, FTb ja lopulta A-1, jossa oli eniten ominaisuuksia. Kaikki Canonin FD-sarjan rungot ja objektiivit annoin kaverilleni 2000-luvulla, kun olin sössinyt hänen poikansa ristiäisten kuvaamisen. En enää muista, mikä meni pieleen, mutta ydinongelma oli se, että tuntuma oli kadonnut. Olin nimittäin siirtynyt keskikoon kameroihin pari vuotta aikaisemmin.
Ensimmäinen keskikoon kamerani käyttää kinofilmiä, mutta 36 mm sijasta kuva on 58 mm leveä.1990-luvulla ostin panoraamakameran merkkiä Horizon 202. Se minulla on edelleen. Sillä kuvaaminen on täysin manuaalista, koska venäläiskameroissa ei ollut mitään sähköistä eikä taida olla vieläkään. Toisen Horizonin ostin KMZ:n tehtaanmyymälästä Moskovan Krasnogorskista, mutta se ei pitänyt valoa ulkona ja myin sen pois.
Ensimmäinen 120-filmiä käyttävä kamerani oli Kiev 66, jonka ostin Moskovasta. Mukana tuli 80 mm objektiivi, siis normaaliobjektiivi. Siihen ostin 50 mm objektiivin (laajakulma) Pietarista.
Kievin myin pois siirryttyäni Hasselbladiin, V-sarjaan. Päärunkoni oli 503CW, jonka lisäksi minulla oli jonkin aikaa mallit 553ELX (sähköisellä virittimellä, ainoa Kuussa käytetty kamera) ja 500C.
Hasselbladiin minulla oli objektiivit 40, 80 ja 120 mm. Niissä kaikissa luki Zeiss T*, joka kertoo ehdottomasta laadusta. Siihen asti olin vuosien ajan vaihtanut kalustoa aina vähän parempaan, mutta siihen tuli stoppi Hasselin kanssa. Kerran pidin objektiiveja käsissäni ja tajusin, että en voi vaihtaa mitään parempaan, koska mitään parempaa ei ollut. Toki parempia objektiiveja olisi voinut teettää tosi isolla rahalla. Hasseliin minulla oli myös kolme filmiperää ja pari erilaista etsintä.
Osa Hasselin kamoista oli firmani (tmi Foos, kreikkaa eikä englantia) ja firmalle ostin myös digiperän Phase One 2010-luvun alussa. Tuolloin erikoistuin suurnopeuskuvaukseen ja aiemmat salamavaloni (Elinchrom) vaihdoin Einsteinin salamavaloihin, koska niillä on hyvin nopea välähdysaika.
Suurnopeuskuvauksessa työnkulku on sellainen, että ensin aiheutetaan jokin nopea juttu (pläjähdys tms.), jonka jälkeen triggeri alkaa laskea viivettä ja viipeen jälkeen salamat välähtävät. Tämä kaikki tapahtuu pimeässä. Sitten laitetaan valot päälle, siivotaan sotkut ja yritetään uudelleen.
Hasselbladin rungon ja digiperän yhteys ei aina toiminut ja siksi digiperän korvasi digitaalinen järjestelmäkamera. Aluksi olin Pentax-miehiä, mutta sen korvasi pian Canon 5D, josta minulla on nykyään malli mark IV.
Vuonna 2024 kuvasin paljon myös vedenalaisella kompaktikameralla, Kodak Pixpro WPZ2. Lisäksi minulla on actionkamera Sjcam SJ8 ja kaksi dronea DJI Mavic Mini.
Aiemmin omistin drone DJI Mavic ykkösen, mutta se kohtasi asfaltin, eikä huoltofirmakaan saanut siitä enää kalua. Siihen tuli jokin omituinen vika tärähdyksen seurauksena, vaikka mitään pintavauriota ei tullut. EU:n dronesäännösten muututtua sillä ei voisikaan lennättää (C-hyväksyntä puuttui), paitsi SIL-16 -luvalla.
Olen nyt pari vuotta kuvannut DJI Mavic Minillä. Dronelennättämiseen se on oiva peli, koska se painaa alle 250 grammaa. Useimpiin tarkoituksiin sen kamera on aivan riittävä. Kuvasinpa sillä yhden näyttelynkin marraskuussa 2024, vuoden huonoimpaan aikaan.
Ensimmäinen Mini tömähti kahdesta metristä asfalttiin ilman mitään syytä, minkä jälkeen se lensi yhden talon pihaan ja heitti itsensä ympäri. Sen yhteen moottoriin oli tullut vikaa, eikä vaakasuorassa pysyminen enää onnistunut. Tilasin Italiasta korvaavan jalan moottoreineen ja vaihdoin sen. Nyt minulla on ensimmäistä kertaa kaksi dronea. Kaksi on hyvä määrä siitä syystä, että opetan dronen lennättämistä Espoon Omniassa ja toiselle voi käydä jotain kesken kurssin. Akkuja Miniin minulla on yhteensä 7 kpl.
Jaa, Polaroidit vielä. Polaroidkamerani Polaroid Automatic 100 on vuodelta 1970, siis se on minun ikäiseni, mutta Polaroid ja Fuji ovat lopettaneet filmi/paperimateriaalin valmistamisen jo ajat sitten. Siksi käytän nykyään polakamerana Fuji Instax Widea.
